Kävijät 25.09.2025

70072

torstai 29. lokakuuta 2009

Herkuttelulista kanarialta, ohukaisia lisukkeineen ym.

Kuva on otettu kauan sitten.Eurot olivat jo käytössä.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

lauantai 24. lokakuuta 2009

Jauhojen lämmitys

Hiivataikinaan tulee käyttää huoneenlämpöisiä jauhoja. Oma jauhovarastoni on kylmä ja joskus unohdan ottaa niitä tarpeeksi huoneen lämpöön. Tänään kävi juuri niin. Keksin keinon: Jauhot kattilaan ja liedelle, sekoitus ja kohta jauhot taikinaan. Ja näin taikina pääsi hyvin kohoamaan.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Omatekoiset leivosvuoat


Olin ostanut paperisia pikkuvuokia ja käyttänyt niitä viimekerralla, joten ne loppuivat nyt kesken. Sain idean tehdä niitä itse lisää. Leikkasin leivinpaperista pyöreitä palasia ja kastelin ja taivutin juomalasia vasten. Käytin niitä isossa vanhassa vuoassa, jossa on monta pientä koloa.Paistaminen onnistui ihan hyvin, eikä tarttunut peltiin kiinni.

tiistai 25. elokuuta 2009

Hyönteinen jauhoissa

Olin tänään vähän leipomassa. Yllätyin suuresti, kun huomasin siivellisen ötökän jauhoissa, jotka olin juuri mitannut yleiskoneen sekoitusastiaan. Yritin tutkia ja mietinkin, että mitenkähän on leipomoissa? En löytänyt sillä kertaa muita elukoita.


Jauhopussi oli kilon myllynparhaita krahamjauhoja. Parasta ennen päivää oli jäljellä vielä seuraavalle vuodelle.

Nyt heräsi kysymys, että pitääkö nyt siirtyä aikaan entiseen ja sihdata kaikki jauhot ennen käyttöä.Tämä sihtaaminen on ollut unohduksissa jo pitkään.
Kyllä kait me syömme pienet matoset.Eihän ne näy paistetussa leivässä tai pullassa.


Lohdutus: Söiväthän ne tv-ohjelmassa isompiakin matoja

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Marjat talteen mehustamalla

Aloitan marjojen puhdistamisella, roskat pois ja vielä hyvä huuhtelu kylmällä vedellä.

Yleisten ohjeiden mukaan mehustetut marjat heitetään pois. Itse jauhan marjat hienoksi ja keitän niistä hilloa hillosokerin kanssa. Annosteluohjeet sovellan sokeripussin kyljestä. Marjat, joissa ei ole isoja siemeniä käyvät siihen erittäin hyvin.Samoin raparperista tulee myös hyvää hilloa tai marmelaadia.Raparperi on tuoreeltaan aika voimakasta, niinkuin kaikki sen tietävät. Mehustuksen jälkeen niihin jää vielä paljon hyvää makua ja terveellisiä kuituja, samoinkuin marjoihin.

Vadelmat ja punaherukat kannattaa mehustaa erillään isojen siemeniensä vuoksi ja heittää pois.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pashahyytelö

Aloitus:
2 dl kermaa vaahdoksi
1 sitruunan mehut irti + 2tl vaniljasokeria

Sitten:
2kkp vettä kattilaan
1kkp siihen rusinoita ja keitn pehmeäksi + 80 g mantelirouhetta + 1dl h.sokeria ja kiehautin vielä vähän aikaa.

Lisäsin kattilaan sekoittaen n.2 rkl liivatejauhoja ja sekoitin hyvin, kunnes liivate oli sulanut.Lisäsin vatkaten sitruuna-vaniljaseoksen ja sitten rahkaa 2 pientä purkkia ja nostin kattilan kylmään veteen.Seoksen ollessa haaleaa lisäsin kermavaahdon.Laitoin jääkaappiin hyytymään.Mielestäni siitä tuli ihan syötävää.Seuraavalla kerralla vaihdan mantelirouheen mantelijauheeksi ja se voisi olla mieluisempaa niille, jotka haluavat sileämpää syötävää.

torstai 12. maaliskuuta 2009

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Perinneruokaa Etelä-Pohjanmaalta


Doris50 lupasi ottaa tämän piimävellin ohjeen sivulleni. Tätä pitää joskus kokeilla. Kiitos ohjeesta!

torstai 26. helmikuuta 2009

Anispikkuleipiä ja hedelmäkakkua

Nämä ohjeet otin blogista: http://natureisrael.blogspot.com/ (Ihan mielenkiintoinen blogi)

FENKOLI (TAI ANIS) PIKKULEIVAT(Tama ohje on Marokosta tulleilta juutalaisilta)
(1 kuppi = 2.5 dl)

200 g margariinia
1/2 kuppia oljya (1,25 dl)
1 kuppi sokeria (2.5 dl)
4 kananmunaa
1 rkl vaniljaa
ripaus suolaa
1/2 kuppia seesamin siemenia (1.25dl)
1/4 kuppia fenkolin tai aniksen siemenia (0.6dl)
1 kg vehnajauhoja
3 tl leivinjauhetta

Sekoitetaan taikinaksi. Taikina levitetaan kaulimella noin 1/2 cm paksuiseksi levyksi. Tehdaan lasilla pikkuleipia. Paistetaan 200 C noin 20 min. (Riippuu uunista)Tasta tulee iso annos, 4 pellillista.

Rubus sanctus kakku

HELPPO HEDELMAKAKKU
(1 kuppi = 2.5 dl)

1 kuppi oljya (2.5dl)
1 1/4 kuppia sokeria (3.1dl)
3 munaa
1 tl vaniljaa
1 tl kanelia
3 kuppia 'self raising flour' ('itsestaan kohoavaa jauhoa) (7.5dl)tai vehnaj. + leivinjauhe
1 tl soodaa
ripaus suolaa
2 kuppia karhunvattuja (5dl) (tai muita marjoja tai pilkottuja hedelmia )
1/4 kuppi appelsiinimehua. (0.6dl)

Kaikki aineet (paitsi marjat/hedelmat ja mehu) perakkain vatkaimeen, sekoitetaan hyvin.Sen jalkeen lisataan marjat/hedelmat ja mehu lusikalla hammentaen.200 C. noin 40 min.